Vaikuttamisen toinen potenssi
 
 
Monesti varsinkin ekologisuutta koskevia valintoja tehtäessä teon vaikutusten merkittävyys on usein painavin motiivi. "Onko sillä nyt niin merkitystä?" Jos jonkin luontoystävällisen valinnan vaikutukset näyttävät jäävän vähäisiksi, monet helposti antavat taloudellisten etujen ratkaista asian.
 
Ensinnäkin on huomattava oman mielen oveluus, nimittäin hiukankaan nokkela ihminen pystyy keksimään vähätteleviä ajatusrakennelmia merkittävistäkin asioista - oman edun nimissä. Tällöin mikä tahansa epäekologinen teko voidaan oikeuttaa esimerkiksi ajattelemalla, että "joku muu kuluttaa tämän luonnonvaran kuitenkin loppuun, ellen minä sitä tee". Näin ajattelemalla mihinkään ei voi vaikuttaa, kaikki on niin kuin on ja voidaan hyvillä mielin jatkaa kuten aina ennenkin.
 
Mielenkiintoista ihmisten elämisen arjessa on muutoksen pelko: ihmiset mieluummin näkevät elämänsä päättyvän kuin muuttuvan. Tämä voi kuulostaa aluksi liian jyrkältä väitteeltä, mutta valitettavasti se vastaa todellisuutta turhankin hyvin. Tuskin voidaan enää ainakaan teollisuusmaissa väittää puuttuvan tietoa siitä, mikä on ihmiselle tai luonnolle vahingollista ja mikä ei. Kukaan ei väitä vastaan, jos todetaan autojen ja tehtaiden olevan saastuttavia, eikä se myöskään tule kenellekään yllätyksenä - "kyllähän sen jo kaikki tietävät". Tuskin kukaan myöskään pitää tupakkaa terveydelle suosiollisena. Kaikki siis tietävät, mutta harvat toimivat tietonsa mukaisesti. Miksi?
 
Kyse on muutoksen pelosta, lyhyen tähtäimen nautintohakuisuudesta, itsekeskeisyydestä ja erillisyydestä. Oikeastaan lista olisi loogisempi käänteisenä, sillä ihmisten erillisyyden tunteesta juontuu itsekeskeisyys, mikä helposti oikeuttaa lyhyen tähtäimen nautinnonhalut, joiden menettämisen pelko taas johtaa muutoksen pelkoon. Pelkäämme muutosta, koska pelkäämme menettävämme jotakin henkilökohtaisella tasolla. Nykyisessä materialismin täyteisessä yhteiskunnassa itsekkäiden tarpeiden tyydyttäminen on valitettavasti useinkin kokonaisuudelle haitallista. Jos luonto ja ihmiset miellettäisiin yhtenä kokonaisuutena, olisi tällöin luonnon etu ihmisten etu ja luonnon vahingoittaminen olisi yhtä mieletöntä kuin ruhjoa oikealla kädellä vasenta kättä. Sama pätee tietysti myös ihmisten välillä: minkä tekee toiselle, tekee sen itselleen. Tämän kokonaisuuskäsityksen sisäistämisen jälkeen alkaisi olla jo huomattavasti enemmän järkeä suosia reilua kauppaa, säästää luontoa, harrastaa terveellisiä elintapoja ja olla ystävällinen toisille - jopa pienissäkin asioissa.
 
Pelkästään jostakin tietystä lopputuloksesta riippuvainen valinta on jo sinällään toisarvoinen, oli sitten tarkoituksena parantaa tai olla parantamatta maailmaa. Miksi antaisimme valinnan vaikutuksien todennäköisyyksien ohjata lainkaan tekojamme? Kysehän on ensisijaisesti siitä, mitä me olemme ja mitä haluamme olla - sen tekomme juuri kertovat ja todistavat. Niinpä kestävä luonnonsuojelu lähteekin sydämestä eikä lopputuloksen laskelmoinnista ja se vaatii rinnalleen erillisyyden tunteesta luopumisen. Tällöin suojelet luontoa vain pelkästään siitä syystä, että tunnet olevasi osa sitä, yhtä kokonaisuutta sen kanssa ja tunnet riipaisevaa sääliä kaltoin kohdellun luonnon keskellä. Näin luonnonsuojelu ei ole enää valinta lainkaan, vaan pikemminkin sisäänrakennettu ainoa toimivaksi todettu malli, sillä epäekologisuus muuttuu mahdottomaksi valinnaksi sen äärimmäisen moraalittomuuden taakan takia. Et vain enää yksinkertaisesti voi, etkä myöskään halua aiheuttaa yhtään enempää harmia luonnolle tai toisille ihmisille.
 
Kyse on siis kaikkein eniten uskomuksista. Yksi pahimmista on uskoa, että on erillinen muista ihmisistä ja luonnosta, jolloin ei kannattaisi välittää tekojensa seurauksista omaa kiinnostustaan pidemmälle. Pelkästään tämän uskomuksen korjaaminen yhden saumattoman kokonaisuuden malliksi muuttaisi kaiken haitallisen maapallolla. Kutsunkin kyseistä erillisyyden ongelmaa ihmiskunnan perusongelmaksi. Valitettavasti tällainen ajattelu leimataan pureskelematta utopiaksi, vaikka valinta on täysin mahdollinen ja edut päivänselvästi havaittavissa. Törmäämme jälleen muutosvastaisuuteen ja vanhasta mallista luopumisen vaikeuteen.
 
Jos siis haluaa todella vaikuttaa asioihin, itse "vaikuttamiseen" ja vaikutuksien merkittävyyden arvuutteluun keskittyminen on suurilta osin energian hukkaa. Paljon oleellisempaa on tarkastella omissa ajatuksissa lainehtivaa arvomaailmaa ja tästä alkumerestä kohoavaa maailman kokonaiskuvaa. Muotoutuuko omista ajatuksista sellainen maailman kuva, jonka ihmiset todella haluaisivat nähdä toteutuvan? Entä ajaako oma toiminta kohti tätä ihanteellista päämäärää vai siitä poispäin? Kun tämä sisäinen ajatusmaailma on kohdallaan, sitä noudattavat ihmiset huomaavat tekevänsä asiat kokonaisuuden edun mukaisesti ilman monimutkaisia ajatusrakennelmiakin. Tällöin he myös huomaavat toimintansa vaikuttavan positiivisesti heidän itsensä lisäksi kaikkiin lähellä oleviin.
 
  -  22.1.2005
 
* Vihreän polun julkaisu: Vaikuttamisen toinen potenssi

Henrik Varpiala